Siirry suoraan sisältöön

Olen Tampereen nuorisovaltuuston nuorisomyönteinen ehdokas!

Tapasin Tampereen Nuorisovaltuuston edustajia ja sitouduin heidän tavoitteisiinsa paremman kunnan luomiseksi. Alla tavoitteet ja omat vastaukseni niihin!

Apua ajoissa – ei liian myöhään

Jokainen opetus- ja kasvatustehtävissä oleva haluaa varmasti tehdä niin hyvää työtä kuin omat voimavarat antavat periksi. Nämä voimavarat ovat kuitenkin monella lopussa ja myös heillä, ketkä sitä apua antavat. Nuva ajaakin, että kouluissa tulisi noudattaa psykologiliiton suosituksia tukihenkilöiden määrässä. Tampereella mennään suositusten yläpäässä ja nykyinen tilanne osoittaakin, että meillä on valtavasti mielenterveysvelkaa korjattavissa. Monta oppilasta ja opiskelijaa voisi kuitenkin auttaa jo lähempänä heitä itseään, eikä kouluissa tapahtuvan ohjaustyön merkitystä sovi väheksyä. 

Tamperelaisen kokoomuksen valtuutetut ehdottavat Tampereen mallin terapiatakuusta toteutettavaksi, jossa nuori saisi apua viikon sisällä huolimatta mitä kanavaa pitkin apua pyytää. Mielestäni se on ehdottomasti hyvä ehdotus ja toivottavasti sitä pääsen ensi syksystä edistämään myös itse valtuutettuna. Tukipalveluissa mikään ovi ei saisi olla nuorelle tai opiskelijalle väärä, vaan meidän tulisi yhdessä niin terveydenhuollon, oppilaitosten, järjestöjen ja kaupungin kanssa purkaa tämä suma. 

Ilmastokriisi ahdistaa – Aikuisilta toimintaa

Termin ilmastoahdistus käyttö on lisääntynyt ja tämä on aito asia, joka pitää tunnistaa todellisuudeksi. Me olemme velkaa sen nuorille. Nuvan tavoitteet koskevat julkisen liikenteen edullisuutta ja kattavuutta sekä kasvisruuan lisäämistä kouluissa. Hyvä julkinen liikenne on teko niin ilmaston kuin saavutettavuuden eteen. On kaikkien etu, että yksityisautoilun välttämättömyydestä voidaan luopua kaupunkiliikenteessä ja ylipäänsä on monipuolisia tapoja liikkua paikasta toiseen. Julkisen liikenteen maksujen tulee myös olla kohtuullisia, jotta myös pienituloisilla on tosiallisesti varaa hyödyntää palveluita. 

 Mielestäni kouluissa sekä julkisissa ruokaloissa tulisi olla aina kasvisruokavaihtoehto ja esimerkiksi 2 kertaa viikkoon kasvisruokapäivä. Välillä olen seurannut huvittuneena vellovaa keskustelua ja vastustusta tähän, koska kyllä minunkin lapsuudessa oli kasvisruokapäiviä. Oli puuroa, pinaattilettuja, kasvissosekeittoja ja ihan tavallista kotiruokaa. Tärkeintä on, että tarjotaan ravintorikasta sekä maittavaa ruokaa ja tällaista on kasvisruuassa yhtälailla.

Nuorissa on voimaa – Anna sen loistaa

Tampereen nuorisovaltuuston ehdokkaille tulee myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupunginhallituksen kokouksiin. Nuoret sekä lapset ovat ainoa ihmisryhmä ketkä eivät ole päätöksenteossa mukana edes äänestäjänä ja mielestäni Tampereen nuvalla on erittäin hyvät edellytykset puhua nuorten puolesta. Vihaan “näennäistä osallistamista” jossa kysytään, mutta ei kuunnella. Meidän tuleekin kuunnella nuoria kaikissa päätöksenteon tasoilla. Demokratiakasvatus on laajempi ilmiö kuin yhteiskuntaopin tunnit ja aito kohtaaminen vaatii tekoja. 

Haastaisin myös ajatukseen nuorisovaltuuston jäsenten palkkioiden korotuksista eri lautakunnissa. Nuoret perehtyvät, suunnittelevat puheenvuorot, osallistuvat keskusteluun ja seuraavat päätöksentekoprosessien etenemistä. Mielestäni se kaikki työ, ansaitsee kohtuullisen korvauksen.

“Mee töihin” mahdolliseksi – vitsistä todeksi

Tampereen tulee hyödyntää laajasti kesätyöseteliä sekä hienona uutena avauksena nuorisovaltustolta myös kesäyrittäjyyttä. Tutustuminen työelämään lähtee nuoruudesta ja oman ammatillisen itsetunnon kehittyminen rakentuu jo ensimmäisistä työpaikoista lähtien. Meidän on tärkeää tukea nuorten pystyvyyttä sekä osaamisen kehittymistä. Kesätyöseteli auttaa myös työnantajia ja rohkaisee rekrytoimaan myös nuoria enemmän. 

Kesäyrittäjyyden tukeminen on mielestäni hyvä avaus Tampereen nuorisovaltuustolta. Yrittäjyys on nuorelle tapa työllistää itsensä ja tehdä harrastuneisuudella tai omalla osaamisellaan taskurahaa. Tätä olisi ilo päästä edistämään ja saada se toteutumaan.

Nykyään ei valitettavasti riitä työllistymiseen napakka kädenpuristus ja katsominen silmiin, joten työkokemus jo nuorena tukee nuorten kyvykkyyttä ja itsetunnon rakentumista. 

Vastaa